Paluumuuttajat – 1/2: mikäs siellä vihertää?

 
Rakettitiede paluumuuttajat
 

Kysyimme kahdelta Rakettitieteen paluumuuttajakehittäjältä, miten he päätyivät Rakettitieteelle, miksi he lähtivät ja mikä tärkeintä – miksi he astuivat takaisin Rakettiin. Julkaisemme heidän mietteensä kahdessa osassa, ja tässä niistä ensimmäinen.

Osa 2/2: Takaisin Rakettiin

IT-talojen ovet käyvät tiuhaan, eikä Rakettitiedekään ole täysin välttynyt poistumalta. Tässä harmaassa pilvessä välkkyy kuitenkin kultareunus: Raketista ei painella hommiin kilpailijoiden konsulttiriveihin vaan tartutaan “kerran elämässä” -tilaisuuksiin eli lähdetään tuotetaloihin kehittämään esimerkiksi avaruusteknologiaa tai vaihdetaan kuukengät yksityisyrittäjän saappaisiin. 

Eikä siinä vielä kaikki: Rakettiin myös paluumuutetaan! Jututimme kahta kehittäjäämme, jotka kävivät tutkimassa koodin vihreyttä muualla ja onneksemme palasivat aikanaan osaksi iloista astronauttilaumaa. 

Avoimuus teki lähtemättömän vaikutuksen

Rakettitiede Ed Majakari

Edistä Rakettitiede on tuntunut alusta asti omalta paikalta. Silti hän pitää reilua paria välivuottaan avaruusteknologian parissa hyvänä kokemuksena.

Edvard eli kavereiden kesken Ed tai rakettitieteilijä nro #20, löysi tiensä Rakettitieteelle vuonna 2017 kuinkas muutenkaan kuin rakettien johdattamana. 

“Pelasin Kerbal Space Program -nimistä simulaatiota, joka mallintaa orbitaalimekaniikan olennaisimmat tekijät abstrahoiden pitkälti pois muut epäoleellisemmat avaruuslentoihin liittyvät ongelmat”, Ed kertoo.  

Huvikseen hakukoneeseen naputeltu “rakettitiede Suomessa” -sanapari vei Edin Rakettitieteen sivuille. Vaikka nopeasti selvisi, ettei rakettien laukaisu olekaan (vielä?) firman pääliiketoimintaa, alkoi pk-seudulla sijaitseva konsulttifirma vetää puoleensa.  

“Olin tyytyväinen silloiseen työpaikkaani, mutta olin jo muuttanut Tampereelta pääkaupunkiseudulle ja lähiseudun konsulttifirma houkutti.”

Sijainti, sijainti ja sijainti eivät suinkaan olleet Edin top-kriteerit duunipaikan vaihtamisessa, vaan vaikutuksen tekivät aidon ja välittömän oloiset kollegat, erinomainen kompensaatio ja luotettava johto. 

“Niistäkin jutuista, jotka eivät olleet silloin ihan optimissaan, kerrottiin heti avoimesti – kysymättä. En muista, että koskaan olisi syntynyt niin vahva luottamus niin nopeasti. Avoimuus ja rehellisyys tekivät lähtemättömän vaikutuksen ja koin, että olin päässyt kotiin.” 

Jyrin, rakettitieteilijä nro #17:n, rakettimatka alkoi hieman Ediä aiemmin. 

“Entinen esihenkilöni esitteli minut Juhalle syksyllä 2016. Kävin lounaalla Juhan ja Artun kanssa, ja tapaamisesta jäi hyvä fiilis. Laitoimme nimet soppariin ja olinkin asiakasprojektissa kolmisen viikkoa ensitapaamisen jälkeen”, Jyri kertaa nopeita käänteitä.

Kaikki lähti Commodoreista

Molempia rakettitieteilijöitä ATK:n lumovoima on vetänyt puoleensa jo kultaiselta kasarilta saakka, jolloin koneet olivat vielä simppelimpiä ja laitteistoläheinen ohjelmointi tuntui olevan jokaisen välkymmän tenavan harrastus. 

“ATK on viehättänyt jo 80-luvun Commodore-ajoista, mutta varsinaisesti kiinnostuin ohjelmoinnista 90-luvun puolivälissä”, Jyri sanoo. 

20 vuoden aikana hän on ehtinyt olla mukana monessa projektissa ja päässyt tekemään vaativaa softaa, jonka pitää ihan aikuisten oikeesti toimia, kuten maksuliikennettä ja teleoperaattoripuolen järjestelmiä.

Edin tekniikkaura alkoi hänen omien sanojensa mukaan luonnottomasta kiinnostuksesta matematiikkaa kohtaan. “Yläasteen lopussa hankin kuukauden lehdenjakopalkalla käytetyn, ohjelmoitavan laskimen, jossa oli muistia hurjat 496 symbolia. Näpyttelin siihen ohjelmat alkutekijäesitykselle, kombinaatioille ja permutaatioille. Diskreetti matematiikka oli kiehtovin juttu ikinä!” Ed huudahtaa. 

Lopulta tie vei matikan laitoksen sijaan TTKK:lle, koska Ed halusi tehdä “jotain siistiä”, kuten ohjelmoida robotteja. 

“Tajusin pian, etten oikein ymmärrä elektroniikkaa tai mekaniikkaa, joten aloin keskittyä simppelien ohjelmien tekemiseen *nix-ympäristössä. Sittemmin siirryin lukemaan ohjelmistotuotantoa ja -tiedettä, mutta harmikseni en osannut enää orientoitua kunnolla opiskeluun, työt veivät nopeasti mennessään”, Ed sanoo.

Miksi pois Raketista?

Parin vuoden rakettitieteilijäuran jälkeen Edin hyvä ystävä tarjosi töitä avaruusteknologian parissa. “En olisi osannut edes unelmoida, että voisin tehdä jotain avaruuteen liittyviä juttuja, ja vielä hyvän ystävän kanssa. En ollut lainkaan tyytymätön Rakettiin,  mutta tilaisuus oli sen verran ainutlaatuinen, etten kerta kaikkiaan voinut jättää sitä väliin.”

Rakettitiede Jyri Juujärvi

Mielenkiintoinen rahoitusalan start-up keskeytti Jyrin Rakettimatkan kahdeksi vuodeksi.

Jyri lähti Raketista noin kolmen vuoden tieteilijäuran jälkeen. “Pitkä asiakasprojekti oli päättynyt ja kesäloman jälkeen potentiaalisen projektin aloitus viivästyi, kun taas  samalla avautui tilaisuus työskennellä entuudestaan tuttujen kanssa mielenkiintoisessa rahoitusalan start-upissa. Siellä käytetty teknologia oli kiinnostavaa ja tarjosi sopivaa vaihtelua. Houkutus kävi liian suureksi. Palkka tosin laski melkoisesti.”

Jyri työskenteli start-upissa 2 vuotta. Ed oli muissa hommissa reilut 2,5 vuotta ja pitää taukoa hyvänä kokemuksena. “Ajattelen yhä, että päätös oli oikea, vaikka palasinkin lopulta Rakettiin.” 

Kuinkas sitten kävikään? Hold your horses – seuraavassa osassa kerromme, miksi Ed ja Jyri kaivoivat kuupukunsa naftaliinista ja astelivat takaisin emoalukseemme.

Kiikarissa kiinnostavat projektit, osaavat kollegat ja hyvä palkka? Lue lisää!

Lue myös: 

Paluumuuttajat 2/2: takaisin Rakettiin

Tärkeimmät teesit

Omistajan elkein – moni rakettitieteilijä on myös osakas