Rekrykokemuksia Rakettitieteestä – 2/3: harkinta ja viimeinen niitti

 
Rakettitiede_rekryprosessi_harkinta_ja_paatos.jpg
 
 

Kysyimme uusimmilta resursseiltamme, miten he löysivät Rakettitieteen, miltä rekryprosessi tuntui ja miltä työnteko Raketissa on maistunut. Julkaisemme heidän mietteensä kolmessa osassa, ja tässä niistä toinen.

Tämän blogisarjan edellisessä osassa tuoreimmat tulokkaamme kertovat ensikosketuksestaan Rakettitieteen kanssa. Ensitapaamisissa välittyi kuva, että Rakettitieteellä on konstailematon työkulttuuri, osaavat kollegat sekä reilut ansiot. Nyt kuulostelemme, muotoutuivatko nämä käsitykset rekryprosessin aikana ja mikä lopulta sinetöi työsopimuksen allekirjoituspäätöksen. 

Mikä sai sinut innostumaan Rakettitieteestä? 

Okei, raha ratkaisee – mutta yksin se ei riitä. Uudet rakettitieteilijät kertoivat palkkapussin koolla olevan väliä, mutta sen lisäksi houkuttelevat työkeikat saivat heidät innostumaan Raketista: meillä saa valita tarjolla olevista hommista itselleen otollisimman eikä ketään tuupita väkisin projekteihin. Monien vaakakupissa painoivat myös itsensä kehittämisen mahdollisuudet sekä konsulttiuran tarjoama vaihtelu ja monipuolisuus. Lisäksi kokeneen miehistön tiedot ja taidot tuovat omaankin osaamiseen aina jotain uutta.

Aikuisten työpaikka sai myös mainintoja. Pomppulinnat ja pöytälätkät loistavat poissaolollaan, mutta sen sijaan saa nauraa matkalla pankkiin ja nauttia aikuisesta seurasta (sori, kuulostaa vähän deitti-ilmoitukselta). Myös rehellisyys ja “no bullshit” -asenne saivat kiitosta. 

“Numero uno: palkka. Teollisuudessa liksa on jotain ihan muuta. Toinen ja aikaa myöten palkkaakin paremmaksi noussut asia on töiden monipuolistuminen ja oman osaamisen kehittyminen. 20 vuoden kokemuksellakin uutta opittavaa riittää koko ajan, ja konsulttina pääsee mukaan sellaiseen, johon yhdessä ja samassa työpaikassa eläkeikään vääntäminen ei tarjoa mahdollisuutta. Kolmas oli turhautuminen senhetkiseen työhön ja työilmapiiriin.” Tuomas, resurssi #34  

“Tapaamiset ennen rekrytoimista vakuuttivat, että kollegat ovat asiantuntijoita ja työtehtävät sen verran haastavia, että niitä viitsii tehdä.” Hannu, resurssi #38

“Olin miettinyt aiemmin sitä, että kokeilisin jossain vaiheessa yksityisyrittäjyyttä tai freelancer-tyylistä konsultointia. [- -] Rakettitieteen tarjoama yhdistelmä ‘aikuisen’ toimintaympäristön, palkitsemisen ja valinnanvapauden suhteen alkoi tuntua sopivalta seuraavalta paikalta konsulttiuralla.” Joona, resurssi #36

“Rakettitieteestä teki kiinnostavan se, että voisin pysyä samalla työnantajalla jos ja kun haluan vaihtaa projektia. Myös työstä saatava kompensaatio vaikutti todella hyvältä.” Mikko, resurssi #30

“Se taisi olla tuo kyltymätön halu rakentaa rakettimoottoreita. Eikun hetkinen… Eiköhän se ollut kuitenkin se, että Rakettitieteellä ei olla tosikkoja vaikka ollaankin tosissaan tekemässä supersiistejä juttuja. Palkkakin on kiva. Erityisen kivan lisän tuo myös se, että itse pääsee vaikuttamaan, mihin avoinna tarjolla oleviin toimeksiantoihin haluaisi sujauttaa itsensä.”  Joni, resurssi #40

“There are two points that impressed me. Normally as a candidate you talk to product manager, team lead, and this is it. In my case I met most of the future colleagues which is great. The second point was amazing: I realized that people are so relaxed, they are having so much fun while doing things they are doing. Immediately I decided to join then.” Alexei, resurssi #32

“People. All of them give me the vibe of being chill but extremely professional. I like that. Besides, the salary is very high.” Bao, resurssi #37

“Kuten joku oli jo aikaisemmin sanonut, niin raketin ‘no bullshit’ -asenne oli vetoava tekijä. Palkkamalli tietenkin. Vaikutti (jo) etukäteen siltä, että jos olisi raketilla töissä, niin olisi aika kovia tekijöitä työkavereina.” Resurssi #33

Mikä sinetöi päätöksen astua Rakettiin?

Harkinta-aikana pari kehittäjää sanoi pohtineensa konsulttiuran sopivuutta itselleen. Edellisessä postauksessamme resurssi #34 sanoi jännittäneensä hyppyä konsultin “epävarmaan ja ennustamattomaan arkeen perusteellisen korporoituneesta ja turruttavan turvallisesta maailmasta” (onneksemme tuleva kollega vakuutti hänelle, että mielenkiintoisia keikkoja riittää). Rakettitieteilijä osaa koodata ja kommunikoida, joten myös itsensä myymisen taitoa puntaroitiin.

“Salary model of Rakettitiede is different from other consultancy companies. Which means that the risk is higher and of course, reward is higher also. You have to have good technical skills and know how to sell yourself. Sales team do their best to get you an interview, but to get it, it’s really up to you. At that time, joining Rakettitiede was a big move for me to get out of my comfort zone. I wouldn’t consider those facts as blocker but rather something to think before joining the team.” Bao, resurssi #37

Lopulliseen päätökseen allekirjoittaa työsopimus vaikuttivat monet seikat: henkilökohtainen tilanne, Raketin tarjoamat edut sekä myös mahdollisuus päästä osakkaaksi ja näin vaikuttaa bisnekseen. Toki puumerkkien lyömisen edellytyksenä on aina sopivan projektin löytyminen, jonka monet mainitsivatkin.

“Hyvältä vaikuttanut kombinaatio vapauden ja vastuun suhteen. Olin hieman kyllästynyt aiempaan ajattelutapaan: ikään kuin ainoa tehtäväni olisi laskuttaa mahdollisimman paljon. Jos asiakas on tyytyväinen, minulle sopii hyvin se, että teen lyhyempiä päiviä ja ansaitsen vähemmän. Jos uusien asioiden opiskeleminen täytyisi tehdä aina (täyden) työajan ulkopuolella, veisi se muulta elämältä turhan paljon aikaa. Olin jo tottunut työskentelemään koko ajan asiakkaalla, joten en osannut kaivata toimiston sirkushuveja. Mahdollisuus sijoittaa firmaan ja sitä kautta vaikuttaa sen liiketoimintaan oli myös tärkeä syy lähteä mukaan.” Joona, resurssi #36 

“Pakkohan se on sanoa. Eiköhän se ole se rah… eikun ihmiset. Sanotaan, että raha ja ihmiset. Tai sanotaan sittenkin raha, ihmiset ja hieno logo. Kaikki rekryprosessin aikana tapaamani rakettitieteilijät vaikuttivat tosi rennoilta ja hauskoilta tyypeiltä. Mitä voi mennä pieleen kun ympärillä on mahtavia ihmisiä (ja rahaa). Pakkohan siitä on vain pitää.” Joni, resurssi #40

Rekrykokemuksia-sarjan viimeisessä osassa kerromme, miltä työelämä on näyttänyt Raketista käsin ja miten se kenties on vertautunut aiempiin työkokemuksiin.

Sinustako rakettitieteilijä? Etsimme alukseemme lisää embo-, mobiili- ja full stack -devaajia – lue lisää ja hae heti! 

Lue rekrykokemuksia-sarjan muut osat:

1. osa: 1/3 – Ensipuraisu

3. osa: 3/3 – Tältä näyttää arki